Kuvaus Kioton neljästä vuodenajasta tuntuu suomalaiselle turistille tutulta. Neljä tilaa, neljä mielenmaisemaa.

Tämä on matkani intro huhtikuun alussa.

Maryaman puisto kuhisee ihmisiä piknikillä, pelaamassa pelejä, lukemassa, tai vain oleskelemassa. Puiston rinteen halkoo mutkitteleva puro ja kaiken tämän yllä valtava, katseenläpäisemätön kirsikkapuukukintojen katto. Iltavalaistus korostaa varjoja ja katto kiinteytyy entisestään.

Filosofin polku kulkee Koillis-Kiotossa kohti Ginkaku-Jin buddhalaistemppeliä. Polku kulkee mutkittelevaa kanavan rantaa täydessä kukassa olevien puiden hämärän alla. Väliin kanavan vedenpinta on valkoinen tai violetti putoavista terälehdistä.

Buddhalaiseen pyhäkkörakennelmaan mennään usein maisemapuutarhan kautta. Portin jälkeen kivetty polku kiemurtelee lammen tai pienen järven rantaan, valkoiset temppelin seinät ja kukkivat puut heijastuvat tyynestä vedenpinnasta.

Temppeliin mentäessä kengät riisutaan. Lautalattia tuntuu pehmeältä kävellä sukkasillaan. Laudat narisevat hiljaa askelten alla. Katetut käytävät yhdistävät rakennuksia ja erikokoisia sisäpuutarhoja.

Suuri kuiva puutarha on katettu valkoisella soralla. Sorasta nousee erikokoisia kiviryhmiä, yhteensä viisitoista kiveä. Mistä katsookin, aina yksi kivi piiloutuu katsojalta. Totuus piiloutuu. Abstraktin maiseman äärellä turistien äänten sorina vaimenee, mieli tyhjenee, aika seisahtuu.

Soran pintaan ja kivien ympärille on aurattu kiemurtelevat vaot, pinta värähtelee: tiikeri ylittää jokea.

Matkan lopulla, kahden viikon kuluttua, Maryaman puiston kirsikankukat ovat kuihtuneet ja puisto on hiljentynyt. On kesä.

Juhannuksen jälkeen purjehdin päivän Kustavin Ströömiä pitkin pohjoiseen rauhallisessa tuulessa.

Katanpään linnakesaaressa, illallisen jälkeen, on minun tiskivuoroni. Kannan sotkuisen astiapinon lahden pohjukan pesupaikalle. Rannalla täytän vadin vedellä ja lorautan sekaan pesuainetta. Tuuli on tyyntynyt, lokki kirkaisee, veden pinta on musta ja sileä, tukkasotka lentää lahden yli vaakasuoraan – aika seisahtuu.

Havahdun, kun kattilat ja lautaset, kupit, veitset ja haarukat, kiiltävät puhtauttaan suoraan riviin asetettuina pitkän laudan päällä.

Konneveden keskustan halkoo kapea tie, matka kodilta museolle, välissä pari kauppaa, huoltoasema ja ravintola. Museon pihalla heinäkuussa kukkii pieni puutarha. Sen takana on metsäinen luontopolku. Kierroksen jälkeen voi istahtaa pihan valkoisella markiisilla katettuun ulkoilmakahvilaan ja nauttia paikallisia herkkuja. Mehiläiset pörisevät ruusupensaissa.

Pihan toisella puolella on vanha savutupa. Sen tummien hirsien takaa alkaa kuulua soitinten virittelyä. Tiikeri heräilee metsikössä.

Kai Pukari on purjehtija ja kulttuurimatkaaja

‍