Paikallismuseot saivat alkunsa 1930- ja 1940-luvulla kotiseutuaatteen innoittamina. Pitäjien yhteisöt halusivat tallentaa kotipaikkakuntansa historiaa ja esivanhempien kätten töitä. Innostusta nostattivat ylioppilaiden osakunnat, jotka tekivät kenttätyömatkoja maakuntiin. Näillä tutkimusretkillä kartoitettiin arvokkaaksi koettuja kohteita ja vanhoja tavaroita. Tuolloin huomattiin, että paikallisilla asioilla oli merkitystä ja samalla selvitettiin suomalaisuuden ilmiasua. Innostuksen myötä päädyttiin perustamaan kotiseutumuseoita, joihin kerättiin sekä rakennuksia että esineitä. Keski-Suomessa aktiivista paikallismuseoaikaa elettiin ja koettiin 1950–1970-luvulla. Konnevedelle kotiseutumuseo perustettiin vuonna 1958.

Paikallismuseoissa ja kotiseutuyhdistyksissä tehtävä kotiseututyö pohjautui kansallisromanttiseenkäsitykseen menneestä. Tapahtumia järjestettiin aktiivisesti ja paikallismuseot olivat usein näyttävien juhlien tapahtumapaikkoja. Toisinaan kotiseutujuhlissa järjestettiin vanhan ajan kulkueita, joissa paikalliset esiintyivät entisaikalaisten rooleissa. Liinaharjaisten hevosten vetämissä kieseissä kulkivat vallesmannit ja papit. Maalaisväestö kulki kävellen perässä rohdinpaitoihin ja röijyihin pukeutuneena vanhat työvälineet olallaan ja tuohikontit selässään. Vanhoja juhlakuvia katsellessa huomaa, että tilaisuuksissa oli mukavaa. Aurinko paistoi aina ja osallistujat olivat juhlatuulella. Ihmisillä oli selvästi mukavaa keskenään.

Museotyön perusteet eivät ole ajan saatossa muuttuneet, vaan aineellisesta kulttuuriperinteestä huolehtiminen on edelleen sitä ydintyötä, jonka varaan on hyvä rakentaa. Aikanaan kerättyjen ja museoon siirrettyjen rakennusten pärekatot tarvitsevat korjaajansa ja talteen otetuista esineistä täytyy pitää lukua luetteloimalla. Välillä on tarpeen pohtia kuka kuvasi, ja miltä kylältä valokuvaaja on otoksensa tallentanut muutama vuosikymmen sitten. Taitava museonhoito on järjestyksen ylläpitoa.

Paikallismuseotyön ihanteet ja käytänteet kuitenkin kehittyvät ajan saatossa. Emme ole immuuneja ylätasolta tulevalle ohjeistukselle ja kulttuurin kehittämispyrkimyksille. Esimerkiksi valtakunnallisessa Kulttuuriperintö 2030 -strategiassa tavoitteena on kehittää yhteisöjen osallisuutta omaan kulttuuriperintöön, vaalia elävän perinnön tietoja ja taitoja, toteuttaa kestävää kehitystä, toimia yhä verkostomaisemmin sekä laittaa toimeksi digitaalisuuden saralla.

Yhdessä tekeminen ja oleminen on ollut paikallismuseoiden vuosikymmenestä toiseen kantava voima.Konneveden kotiseutuyhdistys on elänyt ajan hermolla ja toteuttanut omaan visioonsa luottaen uudenlaista museotyötä. Kotiseutumuseon perinnekasvimaan äärellä voi tutustua niihin rohtoihin, joilla kansanparantajat aikanaan lääkitsivät vaivoistaan kärsiviä. Esineiden luetteloinnissa on digiloikattu kokoelmanhallintajärjestelmään. Kestävää kehitystä on paitsi yhteisön muistina toimiminen myös kesätyöpaikan tarjoaminen oman paikkakunnan nuorille. Näyttäviin mittoihin kehittynyt Naisten viikko -tapahtuma tarjoaa yhdessä tekemistä, paikallisia herkkuja ja taidetta altistaen samalla yleisönsä kotiseutumuseon miljöölle. Kun juhlat on vietetty, pääsevät taas koululaiset leikkimään hippaa museoalueelle.

Marja-Liisa Rajaniemi

amanuenssi, Keski-Suomen museo