Marianne Maans on musiikin maisteri Turusta, jonka musiikkia kuullaan Konnevedellä niin estradeilla kuin myös yllättävissä paikoissa. Musiikki tulee kuulijan luo, tuoden tuulahduksen läntisistä musiikkiperinteistä.
Vesiteitse ovat matkanneet niin ihmiset ja tarinat kuin soittimet. Olemme laulujen ja sävelmien kuljettamana, osana ikuisen tiedon kulkua ja jatkumoa. Perinteisessä tuutulaulussa soi ikivanha alitajuinen sävelkulku niin lauluissa Väinämöisestä ja Tuu tuu tuppakkarulla:sta kuin läntisiltä alueilta olevat Ro ro till skären tai lukemattomissa Tussa lulla -toisinnoissa.
Kansansävelmien koristeluissa soi tulkinnat luonnon omasta kaunolaulusta, ja karjankutsuissa ihmisääni toimii kommunikaatiovälineenä. Vesi kulkee tärkeänä elementtinä Mariannen musiikissa, hänen Bow Waves -albumi on saanut inspiraationsa merestä, purjehtimisesta perinteisellä puuveneellä ja saariston kansanmusiikista. Purjehditaan elämysten ja tunteiden saaristossa, koko maailmaa yhdistävien vesien syleilyssä meri, aika ja elämä ovat yhtä.
Marianne musisoi Naisten viikolla maanantaina 21.7 Mainio-kodissa klo 13.00, Toripuistossa Vanhainkodin asukkaille klo 14.30 ja Konneveden museolla klo 16. Tapahtumat ovat maksuttomia.
Mariannemaans.com