Kristiina Hurmerinta on näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, Naisten viikon tapahtumatuottaja ja taiteellinen johtaja. Hurmerinta on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut Naisten viikolle Vedenaika – Vedentaika -nimisen teoskokonaisuuden. Triptyykki keskittyy muinaisen Ancylus-jääjärven historiaan sanoin, sävelin ja moniaistisin elämyksin.

Naisten viikon toinen Hurmerinnan käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama esitys on Kesäyön illallinen Shakepearen tapaan. Immersiivinen teos rakentaa kohtaamispaikan kesäiseen yöhön neljällekymmenelle pöytävieraalle.

Hurmerinnalla on vahvat siteet Puolaan ja työskentely puolalaisten taiteilijoiden kanssa kolmen vuosikymmenen ajan on tärkeä osa hänen taiteilijaidentiteettiään. Hänen johtamansa teatteri esiintyi useilla kansainvälisillä teatterifestivaaleilla. Vasa Festivalsin taiteellisena johtajana Hurmerinnalle avautui mahdollisuus tutustua eurooppalaisen teatterin ja taiteen uusimpiin suuntauksiin. Se muokkasi hänen taidekäsitystään, näytti suuntaa ja kouli makua.

Hurmerinta rakastaa museoita ja on tartuttanut saman rakkauden myös lastenlapsiinsa.

Tiedettä, taidetta, varstanvarsiakaan hän ei säikähdä. Rakkaus Konneveden museoon on erityistä.

Kristiina Hurmerinta uskoo, että, syrjästä voi astua esiin, eikä sijainnilla ei ole väliä, jos on sisältöä. Dramaturgi ja teatteriohjaaja Vesa-Tapio Valo kuvaa Hurmerinnan työtä vaasalaisessa Nukketeatteri Peukalaopotissa/Pandoran Näyttämöllä näin: "Hurmerinnan työn merkitys niin esitysten katsojille, teatterialan kollegoille kuin hänen edustamansa poikkeuksellisen teatterilajin kehitykselle Suomessa on ollut vertaansa vailla. Minulle se on ollut myös henkilökohtaisesti ja ammatillisesti erittäin tärkeä. Hurmerinnan taiteellinen työ on ollut aidosti kansainvälistä. Hänen töitään on nähty ja arvostettu merkittävillä ulkomaisilla festivaaleilla. Hän on samalla myös tuottanut Suomeen suuren joukon visuaalisen teatterin huippuammattilaisia ja heidän töitään.

Hurmerinnan usein sanattomuuteen perustuva, installaatioita, valo- ja maalaustaidetta, performanssia sekä esineteatteria yhdistävä lähestymistapa on ollut äärettömän inspiroiva varmasti muillekin kuin minulle. Juuri tällaista avartumista suomalainen (puhe)teatteri tarvitsee yhä vahvasti.”

‍