Eija Ahvo

18.7.2026 18:00

Konneveden kirkko

Näyttelija-laulaja Eija Ahvo valmistui Teatterikoulusta 1977 ja hänet kiinnitettiin heti Helsingin Kaupunginteatteriin. Siellä hän teki vuosikymmenen ajan päärooleja niin draamassa kuin musikaaleissakin. Laulaminen veti puoleensa niin paljon, että hän heittäytyi freelanceriksi, jotta voisi tehdä musiikkia kokonaisvaltaisemmin. Ahvo oli mukana MTV:n huippusuositussa musiikkiviihdesarjassa Soitinmenot, jota esitettiin vuosina 1985–1987. Teatteriroolien lisäksi Ahvo on näytellyt elokuvissa, useissa  televisiosarjoissa, radioteatterissa sekä dubbaajana animaatioelokuvissa ja -sarjoissa, lukenut äänikirjoja ja puhunut mainoksissa. Vuonna 2000 hän ryhtyi myös ohjaajaksi. Musiikin parissa Ahvo on tehnyt yhteistyötä erityisesti näyttelijä-laulaja Susanna Haavistonja säveltäjä Toni Edelmannin kanssa. Hän on toiminut myös laulun ja ilmaisutaidon opettajana Sibelius-akatemiassa, ammattikorkeakouluissa, musiikkiopistoissa, kouluissa ja yrityksissä. Hän on myös toiminut 35 vuotta Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä.

Naisten viikolla Eija Ahvo esiintyy yhdessä pianisti Maija Ruuskasen ja tietokirjailija Anna-Riikka Carlsonin kanssa Rakas Eeva Kilpi! -konsertissa Konneveden kirkossa lauantaina 18.7. Konsertti pohjautuu Anna-Riikka Carlsonin teoksesta dramatisoituun teatteriesitykseen Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä, ja se tuotettu Turun kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisteatteri yhteistyönä. Teatteridramatisointi kantaesitettiin syksyllä 2025 Turussa ja kevättalvella 2026 Helsingissä. Eija Ahvo on saanut Eeva Kilven roolistaan runsaasti ylistävää palautetta ja loppuunmyydyt katsomot kertovat, että myös katsojat ovat ottaneet näytelmän omakseen.

Nyt Eeva Kilven juhlat jatkuvat Konneveden Naisten viikon tilausteoksena Rakas Eeva Kilpi!